Aihearkisto: Uncategorized

Mesikämmenen mailla 21.9.2012

Kuhmossa saimme viettää todella mielenkiintoisen ja hengästyttävän jakson koulutuskokonaisuudestamme.

Perjantaina aloitimme Luontokeskus Petolassa, jossa ensin suojelubiologi Mervi Laaksonen kertoi meille matkailullisesti kiinnostavista eläinlajeista Pohjois-Suomessa. Saimme kuulla niin perustietoa kuin monenlaisia erityisseikkoja niin nisäkkäistä, sammakkoeläimistä, nilviäisistä kuin suurperhosistakin.

Karhuilla on esimerkiksi päällekkäiset elinpiirit, joten useita karhuja voi olla yhtä aikaa haaskalla.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19700/karhukon.pdf?sequence=2 sivustolta löytyy Auli Oksasen progradu -tutkielma karhun nimityksistä, joita suomenkielessä löytyy yli kaksi sataa. Karhun nopeudestakin oli puhetta ja mielikuvissani lyllertävä karhu on kaikkea muuta, sillä uroskarhu painaa menemään 3 km tunnissa. Naaras tosin pääsee pentujen kanssa etenemään vain 300 m tunnissa.

Ilves ei ole haaskan syöjä, joten sitä emme tule näkemään kojulla. Susi on suurten hirvieläinten saalistaja mutta turvautuu myös haaskoihin. Se elää perhelaumoissa; uros, naaras ja jälkeläiset noin kaksi vuotiaiksi. Niillä on omat reviirinsä, joita valvovat muilta laumoilta. Ahma saalistaa peuroja ja pienempiä nisäkkäitä mutta on myös haaskansyöjä, joten kojulla voimme tavata sen.

Hirvi on suurin maanisäkkäistämme ja eksoottinen keskieurooppalaisten mielestä. Se on ekosysteemin avainlaji ja mahdollistaa suurpedot. Sarvien muoto on perinnöllistä ja komeimpina lapasarviset on metsästetty lähes sukupuuttoon, joten nykyään hankasarviset ovat yleisiä.

Majavien katseluakin järjestetään Kuhmossa (Erämatkailu Piirainen) mutta niiden näkeminen ei ole niin yksinkertaista kuin haaskoille tulevien suurpetojemme. Harmi, että euroopanmajavaa ei enää näillä seuduilla tavata.

Nilviäisiin kuuluva jokihelmisimpukka eli raakku olisi mielenkiintoista joskus nähdä. Entinen yleinen laji on tällä hetkellä erittäin uhanalainen ja vahvimmat esiintymät ovat Lapin ja Koillismaan joissa. Kainuussa on käynnissä projekti ”Kainuun helmenkalastajat” , jossa kartoitetaan muun muassa Kainuun alueen helmenpyynnin historiaa kirjallisen aineiston ja haastattelujen pohjalta.

Suurperhosetkin viehättävät varmasti monia. Hotspot alueita ovat Käsivarsi ja Oulanka. Myös perinnemaisemat, pihapiirit, tienpientareet ja lentokentät ovat hyviä havainnointikohteita.

Mervin vinkkaama sivustolta: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/ löytyy tosi hyvin tiedot niin kasveista, linnuista, kaloista kuin perhosistakin.

Seuraavaksi erikoissuunnittelija Eeva Pulkkinen esitteli meille Luontokeskus Petolan näyttelyä. Näyttelyssä ovat monin tavoin esillä Suomen suurpedot.; on kalloja, ääniä, mahtavia kuvia, elävää kuvaa, pesiä jne.

Ruokailun jälkeen ajelimme tutustumaan metsien ja soiden ennallistamiseen Lentuan luontopolulle. Syyspäivä oli mitä parhain väreineen, tuoksuineen ja auringonpaisteineen. Kävelimme Lemetinlahden kierroksen (2 km), joka on hyvin merkitty maastoon ja suo-osuuksilla on pitkospuut. Soiden vanhat ojat on tukittu tai padottu ja soilta on poistettu puustoa. Kohde, jossa ojat oli tukittu täyttämällä vanhat kaivuumaat ojaan, näytti jo nyt 7 vuoden jälkeen lähes luonnontilaiselta.

Mervi Laaksonen esittelee suon ennallistamista.

Metsän monimuotoisuutta oli lisätty polttamalla hallitusti noin hehtaarin suuruinen metsikkö. Alueen metsiin oli tuotettu lahopuuta mm. kaivinkoneelle kaatamalla ja kaulaamaalla puita. Lemetinlahden laavulla näimme käytännössä havaintoesityksen, että karhun pääravintoa ovat marjat; Elinan Minni-karhu nautti tauolla pienen emäntänsä kanssa mustikoita.

Elina ja karhunpentu Minni välipalalla.

Lähtiessä piipahdimme vielä Lentuan rannassa katsomassa metsäpeuran jälkiä hiekkarannssa. PP on hyvä muistiohje; peuralla pyöreä sorkanjälki.

Sitten huristelimme Lentua luontotuvalle kahveille. Kävelimme lankkupolkua kuohuvalle Lentuan koskelle. Matkalla näimme päivän ensimmäisen elävän nisäkkään metsässä, metsäjäniksen.

Lentuankosken möljällä.

Vaan tässä vaiheessa päivää alkoi olla jo kiire ja nyt autoletkamme suuntasi Vartiukseen päin. Kello viiden jälkeen olimme reput selässä Wild Brown Bearin pihassa valmiina patikoimaan kojulle Aumalammille. Ari Sääski kertoi, kuinka meidän tuli käyttäytyä matkalla ja perillä kojussa; täysi hiljaisuus menomatkalla, kojulla suoraan sisään penkeille ja kamerat, eväät ja muut tarvikkeet saman tien esille ja sitten täysi hiljaisuus. Kojusta ei saa poistua ennen kuin hän tulee hakemaan. Ari sanoi tulevansa autolla, jotta hätistää mahdolliset ? eläimet pois katselualueelta.

Ari Sääski Aumalampien kojuilla.

Kävely lehtikuusikon läpi täydessä hiljaisuudessa – vaikka kävelijöitä oli ~14 – viritti tunnelmaa uuteen, erilaiseen, jännittävään . . .

Ilma oli edelleen kaunis; aurinko oli painumassa mailleen, ja sitten vähän ropisi sade kojun kattoon ja taivaalle heijastui kaunis sateenkaari. Merikotka istui ylväänä puun latvassa ja korpit, varikset ja harakat lehahtelivat vuoroin suolta ja taas puista takaisin suolle. Kojussa istuimme puolisen tuntia ennen kuin mitään tapahtui. Sitten Sabrina kuiskasi:”karhu.” Tumma möhkäle käväisi lammen takana suolla ja painui vasemmalla olevaan metsikköön. Vartin päästä sama karhu rohkaistui ja lyllersi takaisin suolle. Ennen Arin tuloa ehdimme nähdä yhteensä kaksi karhua ja yhden ahman. Iso karhu kulki aivan kojumme alapuolella samaa reittiä kuin vähän aiemmin ahma, jolla oli iso luu suussaan. Karhu käänsi mennessään matalan puulaatikon toisin päin ja tutki sen tyhjää sisältöä. Seuraavana päivänä kuulimme, että joidenkin, 40-50:stä laatikosta, alle on piilotettu kalaa, lihaa tai luita.

Ilta pimeni ja puoli kahdeksan aikaan emme nähneet enää liikettä suolla. Sitten kajastuivatkin auton valot ja pian Ari koputti kojun oveen. Keräsimme tavaramme ja lähdimme tietä pitkin kävellen palaamaan talolle. Lumous haihtui ihmisten äänten sorinaan ja auton valoihin.

Karhunkatselumaasto ennen kuin hämärtyi ja ennen eläinten esiinmarssia.

Kirjoittaja: Päivi Ojanen

Monenlaista rohtoa metsästä

Mesikämmenestä metsänemäntään -koulutuksen opiskelijat pääsivät heinäkuisena lauantaina tutustumaan luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin lääkinnässä ja hyvän olon tuottajana. Kouluttajamme kasvitieteilijä ja ympäristökasvattaja Adela Pajunen tutustutti meidät luonnon monipuoliseen apteekkiin Hyrynsalmen Paljakassa sijaitsevan Mustarinda-talon ympäristössä. Talo ja ympäristö sinällään tarjosivat erittäin hienon ja rauhallisen opiskelumilijöön, jossa saimme bonuksena nauttia myös Kauneus-taidenäyttelystä (http://www.mustarinda.fi/node/79).

Kasvilääkinnällä on pitkät perinteet: ennen lääketieteen kehitystä, ne olivat lähes ainoa tapa lääkitä. Tänäänkin vielä noin neljäsosa synteettisistä lääkkeistä on kasviperäisiä. Suomalaisia kansanlääkinnän isiä ovat olleet mm. Elias Lönnrot ja Toivo Rautavaara. Tänä päivänä puhumme mieluummin fytoterapiasta, jolla tarkoitetaan tutkimustietoon ja kansanlääkintään perustuvaa terveyskasvien ulkoista ja sisäistä käyttöä.

Adela Pajunen kertoo ryhmäläisille vadelman terveysvaikutuksista.

Päivän aikana opimme runsaasti mm. kasvien vaikuttavista aineista, yrttien keruusta ja kuivauksesta sekä niiden käytöstä. Testasimme omakohtaisesti monia ympäristössä kasvavia yrttejä: joimme pakurikääpäteetä ja hellimme jalkojamme yrttikylvyllä. Päivän aikana varmasti monelle meistä heräsi kiinnostus opiskella aihetta lisää ja testata rohtoja omakohtaisesti. Niinpä minullakin on nyt lääkekaapissani tuon viikonlopun herättämän kiinnostuksen myötä uutettua mesiangervotinktuuraa ja siankärsämö-öljyä.

Kirjoittaja: Tuula Rajander

Wild Brown Bear -yritykseen tutustumassa Vartiuksessa

Lauantai 22.9.2012

Aloitimme aamun runsaalla aamupalalla Wild Brown Bear -karhunkatseluyrityksen tiloissa Kuhmon Vartiuksessa. Ruokasalin seinät olivat täynnä toinen toistaan vaikuttavampia valokuvia karhuista ja muista villieläimistä. Kuvien parissa olisi viihtynyt pitemmänkin tovin, mutta pian oli aika aloittaa päivän varsinainen ohjelma eli tilan omistajan, luontomatkailuyrittäjä Ari Sääsken luennot.

Aluksi Ari selvitteli omia ja yrityksensä taustoja. Syntyperäinen kuhmolainen perusti yrityksensä 15 vuotta sitten, ja valitsi paikaksi rajavartiolaitoksen Vartiuksen aseman vanhat tilat. Vuosien aikana liikeidea ja kohderyhmä ovat pikkuhiljaa hioutuneet nykyisenlaisiksi. Vinkiksi matkailuyrittäjyyttä suunnittelevalle Ari sanoikin, että omat vahvuudet, markkinoitava tuote sekä kohderyhmä on hyvä olla selvillä. Kaiken markkinoiminen kaikille ei toimi.

Wild Brown Bearin tapauksessa kohderyhmäksi valittiin alusta alkaen ulkomaalaiset, siksi yrityksen nimikin on englanninkielinen. Karhujen tarkkailu on alusta asti kiinnostanut eniten luontokuvaajia, ja digivallankumouksen jälkeen luontokuvaus on tullut mahdolliseksi yhä laajemmille piireille. Niinpä yrityksen nykyiseksi kohderyhmäksi on tarkentunut koko maapallon luontokuvaajat, harrastajista ammattilaisiin.

Yritys tarjoaa kuvaajille mahdollisuuden kuvata läheltä Pohjolan villieläimiä, pääasiassa ruskeakarhua (ursus arctos) ja ahmaa (gulo gulo). Kuvaajille on tarjolla yli kymmenen erilaista kojua, vaihtelevilla maisemilla ja valaistusolosuhteilla. Yhteen kojuun kuvausaukko oli tehty lähes maanrajaan, koska eräällä kuvaajalla oli haaveena kuvata karhu sinistä taivasta vasten. Ennen lounasta kävelimme vajaan kilometrin karhujen ruokinta-alueelle tutustumaan tarkemmin suolla ja metsässä sijaitseviin kojuihin. Selvisi myös että nykyään eläimille ei tarjota haaskoja vaan niitä houkutellaan alueelle pienillä makupaloilla, niin että eläimet hankkivat pääosan ruuastaan itse luonnosta. 

Luontomatkailuyrittäjä Ari Sääski (oikealla) kertoo karhun ruokailutottumuksista. Maassa olevista jätöksistä näemme, että tähän aikaan vuodesta maistuvat lähinnä mustikat.

Iltapäivällä Ari puhui meille vielä markkinoinnista. Tässäkin avainsanat ovat selkeä tuote ja kohdeyleisö. Asiakas ei välttämättä itse hoksaa mitä kaikkea voi olla tarjolla, joten eri tuotteita on osattava myydä. Karhukuvauksen tapauksessa tuotteita ovat eri vuodenajat ja erilaiset maisemat. Nykyään kuvaajia käy melko tasaisesti koko kauden huhtikuusta syyskuun loppuun. Mahdollisuus kuvata villieläintä huhtikuun lumipyryssä tai täysikuun valossa on hyvin erilainen tuote kuin kuvaus tupasvillamaisemissa keskiyön auringossa tai ruska-aikaan. Useat kuvaajat käyvätkin paikalla eri vuodenaikoina. Paras mainos ja merkki yrityksen laadusta onkin tyytyväinen kerta toisensa jälkeen palaava asiakas.     

Hyvinvarusteltuihin kojuihin saa raskaankin kuvauskaluston kannettua helposti pitkoksia pitkin. Katselu- ja kuvausaukkojen lisäksi kojuista löytyvät makuulaverit patjoineen ja makuupusseineen.

Kirjoittajat: Mikko Huttunen ja Laura Keränen

Laajempi näkökulma kasvioppiin

Kouluttajamme Vesa Hyyryläinen

”Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden yllä täysikuu…”  laulaa mies Mustarindan ikimetsässä ja luonnonkasvikurssin kymmenkunta osanottajaa ja koko metsä ympärillä hiljenee lumoutuneena.

Kyllä, opetus voi olla viihdyttävää ja mieleenpainuvaa! Toteamme, että kirjoista ja kuvista oppii toki paljon, mutta syvimmin oppi menee perille aistien kautta. Käymme päivän aikana läpi puolensataa ruohokasvia, liudan sammalia, jäkäliä ja kääpiä, sekä puita. Poimimme, kuvaamme, tuoksuttelemme, maistamme, hipistelemme käsissä ja jaamme muistoja ja kokemuksia käyttötavoista.

Biologi Vesa Hyyryläiseltä löytyy kasvin kuin kasvin tiedot, latinan- ja suomenkielinen nimi, lajityypilliset tuntomerkit ja johtolangat, millä kasvin osaa sijoittaa sukuunsa ja heimoonsa. Meille aloittelijoille ykköskysymykseksi annetaan: Miltä se kasvi sinusta näyttää? Yhdistämällä havainnot entisten kokemusten ja tietojen kanssa pääsee jo usein aika lähelle ja loput voi tarkistaa kasvikirjoista tai nettikasvioista. Jo lapsi oppii leikin kautta kasveja, meillekin riidenliekoruuti ja karhunputkihuilu ovat tuttuja.

Ryhmämme Paljakan näkötornissa.

Punapauloja poimimassa-kurssi laajenee pian luonnontuntemukseen. Kuulemme, että haapa ja tammi elättävät yli tuhatta muuta lajia ja perehdymme kullerokärpäsen ja kulleron win-win yhteistyöhön. Luento laajentaa kasvionkerääjien näkökulmaa. Kasvio ei ole pelkkä kasvio, vaan linkkejä koko ympäröivään luontoon. Kasvien, eläinten ja ihmisten vuorovaikutus on muutakin kuin ala-asteella opittu ravintoketju.

Elämykset jatkuvat lounaan jälkeen; pääsemme seuraamaan pääskysenpoikasten rengastamista. Mittaamista, punnitusta ja sitten metsään mittanauhan kanssa linja-arviota tekemään.  Kasvilajisto muuttuu niityltä metsään kuljettaessa ja avainlajit paljastavat kasvupaikkatyyppejä.

Pääskysenpojan rengastus ja mittaus menossa.

Metsässä löytyy globaali näkemys ihmisen ja luonnon suhteesta. Mahdumme neliömetrille koko porukka ja tilaakin jää. Kolmeenkymmeneen neliökilometriin mahtuu koko maapallon väki. Naposteltuamme päivän mittaan löytämiämme kasveja ja syötyämme Eija-kokin maukkaat kasvisateriat, voimme vain ihmetellä ylikansoituksen ja nälänhädän olemusta keskellä kainuun korpea, jossa asukastiheys on 3.9 asukasta/km²!

Agrologi/puutarhurille kurssi tarjosi monta ahaa-elämystä. Mutta tiedonjanon sammuttajaksi kurssista ei ollut, päinvastoin, entistä suuremmalla innolla täytyy kontata pientareilla kasvien perässä. Taustani maanviljelijänä ja perheeni metsäsuhde on perinteinen luonnon hyötykäyttöön perustuva elämäntapa. Silti elämme lähellä luontoa ja usein nöyrin mielin joudumme taipumaan luonnon edessä. Kasvintuntemus on perusjuttu työssäni puutarhurina, maatilalla ja maisemanhoidossa. Lähiluonnossani Ukkohallassa liikkuville matkailijoille ”…tuoksut vanamon ja varjot veen…” ovat osasyy tulla kainuuseen ja tulen jakamaan kurssin antia heillekin aina tilaisuuden tullen.

 Laulun sanat löydät täältä.

Tämänkertaisen blogikirjoituksen kirjoitti Liisa Misinkangas.

Lintubongausta Kontinjoella

Pekka Helo kertoo linnuista. Sinikka kuuntelee tarkasti. Kuva on otettu Paltaniemellä pe 4.5.

Lauantaina 5. toukokuuta AIKOPAn lintukurssille Kontinjoen koululle kokoontui yhdeksän henkeä. Päivä oli pilvinen ja erittäin kolea. Lähdimme maastoon klo 11 aikaisemmin suunnitellun Losontörmän sijasta Lontanniemen tienvarteen. Jalkauduimme maastoon. Ympärillä sekametsä, jossa tuuli huojutti kuusenoksia ja lennätti lehtiä ympäriinsä.

Pekka Helo kertoi lintujen seuraamisesta ja kuvaamisen apuvalmisteluista. Koju kannattaa rakentaa etukäteen pesän lähistölle (pienillä linnuilla 10–20 m ja isoilla linnuilla 20–30 m päähän).  Kojua voi siirtää kolmanneksen lähemmäs ja katsoa, miten lähelle lintu antaa tulla.

Seisoimme pienellä aukiolla ja Pekka matki varpuspöllön kutsuhuutoa. Pöllö ilmaantuisi kymmenen minuutin päästä luoksemme, jos lähistöllä olisi varpuspöllöjä.

Havaintona – haukka – ei tarkempaa. Myös naurulokki lensi ylitsemme.

Pekka jatkoi ääniatrappeja   ̶  helmipöllön puputusta, huuhkajan huhuilua ja sarvipöllön huutoa.  Aika taitavaa ääntelyä, ei irtoa akkinäiseltä. Riekko ja pyy tulevat juoksemalla äänien kutsumana.

Lauantaina 5.5. Suomessa on tornien taistelu. Kainuussa lajien määrä on n. 60, kun taas etelässä päästään 80–90 lajiin. Kesällä voi lajeja olla Kainuussakin yli 100.

Juttelimme vanhan kansan tarinoista ja ennustuksista. Jos metsälintu tuli pihapiiriin, se ei tiennyt hyvää. Keskustelimme myös suojelueläimistä kuten esim. liito-oravasta. Liito-oravalle voi rakentaa pesän, jonka korkeus on 30 cm ja pohjapinta-ala 20 x 20 cm. Poraa 45–46 mm reikä, niin saat liito-oravan, jos onnistaa.

Vaihdoimme aukioita ja Pekka pyysi kotitehtävämme, kysymyksiä hänelle:

Hyviä lintujen bongauspaikkoja Kainuussa
Painuanlahti, Otanmäen lintuallas, Paltaniemen pellot. Paltaselällä pesii valkoposkihanhi. Kuikka on pesinyt siellä jo 30 vuotta ja pesä jää sääntelyn vuoksi veden alle. Kuikka pesii samaan pesää vuodesta toiseen.     

Mitä Pekka teet, jos vastaasi lentää parvi lintuja?
Alan havainnoida ja määrittää lintujen kokoa, muotoa, väritystä, linnun käyttäytymistä – liikkuuko maassa, puussa vai rungolla ja ääntä. Alan määritellä lintua: väri valkea – joutsen. Onko pää musta tai valkea, selkä harmaa ja pää valkea – harmaa- tai kalalokki. Sitten katsotaan jalkojen väri ja nokan väri ja muoto.

Miten saan puolen hehtaarin Nalle-Puhin metsään lintuparatiisin?Huolehdi puuston eri-ikäisyydestä, säästä lahonneetkin puut. Istuta sekapuustoa, haapoja. Kannattaa laittaa pönttöjä, koska monet eri lajit käyttävät niitä. Mustikka ja juolukka ovat hyviä aluskasveja, koska linnut syövät marjoja. Tarvitaan paljon eri kasveja.

 Mikä on ollut liikkeellä, kun metsässä näkee kuorittuja koivuja tai kuorittuja kuusia?
Linnuista tikat nokallaan tekee monia koloja ja … metsurin töitä.

 Havainto: vihervarpunen

 Kylmyys meinasi hyytää, onneksi sain toiselta ryhmän jäseneltä sadetakin lämmikkeeksi. Puhuimme kanalintujen soidinmenoista ja -paikoista, jotka voivat olla rämeillä, kankailla ja hyvin monenlaisissa paikoissa. Lopuksi Pekka vei meidät suon reunamille ja kehotti tuomaan ulkomaalaiset vieraat suolle tuoksun, lajien ja jännityksen vuoksi. Kannattaa kävellä hötteikössä, tarkista kuitenkin, ettei ole silmäkkeitä.

 Metsässä alkoi sataa ja palasimme Kontinjoen koululle. Kahden tunnin aikana ei pöllö tullut meitä katsomaan. Metsässä olo vie mukanaan, silloin ei ajattele, onko tästä jotain hyötyä, vaan elää vain sen hetken. Moni otti valokuvia maastossa. Linnut pysyivät kuitenkin poissa.              

Jatkamme koulun suojissa. Pekka kertoi lajeista, jotka voivat kiinnostaa Euroopasta tulevia ja erityisesti lintukuvaajia (* = kuuluvat top-kymppiin).       

  • Maakotka, merikotka *
  • Kuukkeli
  • Korppi – varovainen, tottuu ihmiseen, korpilla on erilaiset varoitusäänet karhulle, sudelle ja ihmiselle
  • Varis – yöpyy eri paikassa turvassa, huuhkaja voi napata saaliiksi yöllä, meidän varis on harmaa, Euroopassa musta
  • Urpiainen
  • Tundraurpiainen
  • Pulmunen – muuttoaikana valkea-musta, Euroopassa ruskea, lumirajan seuraaja
  • Jouhisorsa, haapana jaelkkä – kosioasussaan komeita
  • Joutsen
  • Selkälokki, suomalaisin lintu, koska pääosa esiintyvistä linnuista pesii Suomessa
  • Kurki
  • Liro
  • Suokukko *, soidinröyhelö voi olla punainen, sininen tai lila (ei vihreää), Paltaniemellä muuttoaikana
  • Tylli
  • Vesipääsky – pyörii ympäri vedessä
  • Pikkukuovi – matkaa Lappiin
  • Kuikka * – upea kesäpuku, talvehtii kaukana merellä
  • Kaakkuri *
  • Koskikara – muuttaa talveksi Suomeen
  • Metsot *, teeri, riekko, pyy
  • Kanahaukka
  • Sinisuohaukka * – vaalea, tummat siiven kärjet
  • Kalasääski * – pitää olla lupa ympäristökeskukselta kuvaamiseen pesältä, samoin huuhkaja, kotkat, muuttohaukka, tunturipöllö
  • Tunturipöllö *, helmipöllö, suopöllö
  • Tikat – pohjan- ja käpytikka *, palokärki
  • Tilhi
  • Taviokuurna- Puolangalta voi löytää, peloton lintu, helppo pyydystää
  • Kirjosiipikäpylintu
  • Punavarpunen – heinikoissa syö kypsymätöntä ohraa
  • Käki – usein leppälinnun pesässä
  • Kultasirkku, kannat romahtaneet 80-luvulla, enää vain noin kymmenen paria koko Suomessa
  • Pikkusirkku
  • Lapintiainen – pesii Suomussalmella
  • Lapinuunilintu- tulee atrapille ja laulaa kilpaa
  • Sinipyrstö * – halutuin, yleistynyt Kainuussa, löytyy vaarojen rinteiltä, jossa vanhoja kuusia
  • Pikkulokki
  • Kottarainen – Paltaniemellä muutama pari   

LOPUKSI: Lintujen tarkkailijan tulisi herätä aikaisin aamulla, olla hiljaa ja paikallaan  ̶ joopa joo, onneksi iltalennoilla voi nähdä valtavia parvia. Sinikka Korhonen Mesikämmenestä metsäemäntään osiosta vahvistuneena.

Suomalainen luontosuhde ja mytologia

Tässä kirjoituksessa Pirjo Kähkönen ja Tuula Tirronen kirjoittavat siitä, mitä erityistä heillä jäi mieleen Anne Hyvärisen luennosta 23.3. Annen aiheenahan oli suomalainen luontosuhde ja mytologia.

FM, tuntiopettaja Anne Hyvärinen

Luennoista on jo jonkin verran aikaa, mutta mieleen on jäänyt jotakin uutta tiedonjyvää. Esimerkiksi tieto siitä, että myös meillä suomalaisilla on pitkä historia takanamme, vaikka siitä ei ole jäänyt välttämättä samanlaisia jälkiä kuin jossakin muualla. Meillä ei ole hienoja linnoja tai muita rakenteita, vaan täällä on eletty todellakin luonnonmukaisesti. Luonnosta löytyy hienomuotoisia jälkiä sille, ken niitä osaa etsiä.

Luennoilla tuli mielenkiintoista ja uutta asiaa paljon. Päällimmäisenä mieleeni jäivät karsikkopuut, joihin merkkailtiin ilmeisesti milloin mitäkin. Ihmisten kuolemat, syntymät ja saalistilastot merkattiin karsittuihin mäntyihin. Tunneilla selvisi eräänkin puun arvoitus, johon retkellä joskus törmäsin.

Kiinnitin huomiota myös siihen, milloin ihmisten käyttäytymiseen ja luonteenpiirteisiin ilmestyi kateus. Pyyntikulttuurin vaihtuessa viljelykulttuurin tuli ihmisistä omaisuuden myötä kateellisia. Lisäksi alkoi petoviha. Ennen karhu oli kunnioitettu, mutta kotieläinten ja viljelysten myötä karhusta tuli ihmiselle uhka.

Entisajan elämisen jäljet ovat hautautuneet ympäristöön ja maisemoituneet. Voi vain kuvitella, miten huonosti nykyajan jäljet maisemoituvat ja lähtevät elämään luonnon kiertokulun kanssa.

Mesikämmenestä metsänemäntään – Pohjoinen luonto ja sen matkailullinen hyödyntäminen

Huomenna se sitten alkaa, nimittäin Mesikämmenestä metsänemäntään -koulutus, jota olemme hartaasti suunnitelleet useamman kuukauden ajan. Olemme saaneet mukaan huippuasiantuntijoita läheltä ja kauempaa sekä mukavan joukon opiskelijoita. Huomenna matkamme pohjoiseen luontoon alkaa teemalla: Kuulkaa korpeimme kuiskintaa. Perjantaina kuulemme tuntiopettaja, FM Anne Hyvärisen luennot suomalaisesta luontosuhteesta ja mytologiasta sekä yliopistonlehtori, KT, VTL Reijo Heikkisen luennot Oulujoen vesireitistä sekä Oulujärven matkailusta. Lauantaina yliopettaja, FL Pasi Korhonen luennoni maisemasta ja sen merkityksestä matkailulle. Tästä blogista voit lukea opiskelijoiden ja kouluttajien tunnelmia koulutuksen edetessä.