Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2012

Mesikämmenen mailla 21.9.2012

Kuhmossa saimme viettää todella mielenkiintoisen ja hengästyttävän jakson koulutuskokonaisuudestamme.

Perjantaina aloitimme Luontokeskus Petolassa, jossa ensin suojelubiologi Mervi Laaksonen kertoi meille matkailullisesti kiinnostavista eläinlajeista Pohjois-Suomessa. Saimme kuulla niin perustietoa kuin monenlaisia erityisseikkoja niin nisäkkäistä, sammakkoeläimistä, nilviäisistä kuin suurperhosistakin.

Karhuilla on esimerkiksi päällekkäiset elinpiirit, joten useita karhuja voi olla yhtä aikaa haaskalla.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/19700/karhukon.pdf?sequence=2 sivustolta löytyy Auli Oksasen progradu -tutkielma karhun nimityksistä, joita suomenkielessä löytyy yli kaksi sataa. Karhun nopeudestakin oli puhetta ja mielikuvissani lyllertävä karhu on kaikkea muuta, sillä uroskarhu painaa menemään 3 km tunnissa. Naaras tosin pääsee pentujen kanssa etenemään vain 300 m tunnissa.

Ilves ei ole haaskan syöjä, joten sitä emme tule näkemään kojulla. Susi on suurten hirvieläinten saalistaja mutta turvautuu myös haaskoihin. Se elää perhelaumoissa; uros, naaras ja jälkeläiset noin kaksi vuotiaiksi. Niillä on omat reviirinsä, joita valvovat muilta laumoilta. Ahma saalistaa peuroja ja pienempiä nisäkkäitä mutta on myös haaskansyöjä, joten kojulla voimme tavata sen.

Hirvi on suurin maanisäkkäistämme ja eksoottinen keskieurooppalaisten mielestä. Se on ekosysteemin avainlaji ja mahdollistaa suurpedot. Sarvien muoto on perinnöllistä ja komeimpina lapasarviset on metsästetty lähes sukupuuttoon, joten nykyään hankasarviset ovat yleisiä.

Majavien katseluakin järjestetään Kuhmossa (Erämatkailu Piirainen) mutta niiden näkeminen ei ole niin yksinkertaista kuin haaskoille tulevien suurpetojemme. Harmi, että euroopanmajavaa ei enää näillä seuduilla tavata.

Nilviäisiin kuuluva jokihelmisimpukka eli raakku olisi mielenkiintoista joskus nähdä. Entinen yleinen laji on tällä hetkellä erittäin uhanalainen ja vahvimmat esiintymät ovat Lapin ja Koillismaan joissa. Kainuussa on käynnissä projekti ”Kainuun helmenkalastajat” , jossa kartoitetaan muun muassa Kainuun alueen helmenpyynnin historiaa kirjallisen aineiston ja haastattelujen pohjalta.

Suurperhosetkin viehättävät varmasti monia. Hotspot alueita ovat Käsivarsi ja Oulanka. Myös perinnemaisemat, pihapiirit, tienpientareet ja lentokentät ovat hyviä havainnointikohteita.

Mervin vinkkaama sivustolta: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/ löytyy tosi hyvin tiedot niin kasveista, linnuista, kaloista kuin perhosistakin.

Seuraavaksi erikoissuunnittelija Eeva Pulkkinen esitteli meille Luontokeskus Petolan näyttelyä. Näyttelyssä ovat monin tavoin esillä Suomen suurpedot.; on kalloja, ääniä, mahtavia kuvia, elävää kuvaa, pesiä jne.

Ruokailun jälkeen ajelimme tutustumaan metsien ja soiden ennallistamiseen Lentuan luontopolulle. Syyspäivä oli mitä parhain väreineen, tuoksuineen ja auringonpaisteineen. Kävelimme Lemetinlahden kierroksen (2 km), joka on hyvin merkitty maastoon ja suo-osuuksilla on pitkospuut. Soiden vanhat ojat on tukittu tai padottu ja soilta on poistettu puustoa. Kohde, jossa ojat oli tukittu täyttämällä vanhat kaivuumaat ojaan, näytti jo nyt 7 vuoden jälkeen lähes luonnontilaiselta.

Mervi Laaksonen esittelee suon ennallistamista.

Metsän monimuotoisuutta oli lisätty polttamalla hallitusti noin hehtaarin suuruinen metsikkö. Alueen metsiin oli tuotettu lahopuuta mm. kaivinkoneelle kaatamalla ja kaulaamaalla puita. Lemetinlahden laavulla näimme käytännössä havaintoesityksen, että karhun pääravintoa ovat marjat; Elinan Minni-karhu nautti tauolla pienen emäntänsä kanssa mustikoita.

Elina ja karhunpentu Minni välipalalla.

Lähtiessä piipahdimme vielä Lentuan rannassa katsomassa metsäpeuran jälkiä hiekkarannssa. PP on hyvä muistiohje; peuralla pyöreä sorkanjälki.

Sitten huristelimme Lentua luontotuvalle kahveille. Kävelimme lankkupolkua kuohuvalle Lentuan koskelle. Matkalla näimme päivän ensimmäisen elävän nisäkkään metsässä, metsäjäniksen.

Lentuankosken möljällä.

Vaan tässä vaiheessa päivää alkoi olla jo kiire ja nyt autoletkamme suuntasi Vartiukseen päin. Kello viiden jälkeen olimme reput selässä Wild Brown Bearin pihassa valmiina patikoimaan kojulle Aumalammille. Ari Sääski kertoi, kuinka meidän tuli käyttäytyä matkalla ja perillä kojussa; täysi hiljaisuus menomatkalla, kojulla suoraan sisään penkeille ja kamerat, eväät ja muut tarvikkeet saman tien esille ja sitten täysi hiljaisuus. Kojusta ei saa poistua ennen kuin hän tulee hakemaan. Ari sanoi tulevansa autolla, jotta hätistää mahdolliset ? eläimet pois katselualueelta.

Ari Sääski Aumalampien kojuilla.

Kävely lehtikuusikon läpi täydessä hiljaisuudessa – vaikka kävelijöitä oli ~14 – viritti tunnelmaa uuteen, erilaiseen, jännittävään . . .

Ilma oli edelleen kaunis; aurinko oli painumassa mailleen, ja sitten vähän ropisi sade kojun kattoon ja taivaalle heijastui kaunis sateenkaari. Merikotka istui ylväänä puun latvassa ja korpit, varikset ja harakat lehahtelivat vuoroin suolta ja taas puista takaisin suolle. Kojussa istuimme puolisen tuntia ennen kuin mitään tapahtui. Sitten Sabrina kuiskasi:”karhu.” Tumma möhkäle käväisi lammen takana suolla ja painui vasemmalla olevaan metsikköön. Vartin päästä sama karhu rohkaistui ja lyllersi takaisin suolle. Ennen Arin tuloa ehdimme nähdä yhteensä kaksi karhua ja yhden ahman. Iso karhu kulki aivan kojumme alapuolella samaa reittiä kuin vähän aiemmin ahma, jolla oli iso luu suussaan. Karhu käänsi mennessään matalan puulaatikon toisin päin ja tutki sen tyhjää sisältöä. Seuraavana päivänä kuulimme, että joidenkin, 40-50:stä laatikosta, alle on piilotettu kalaa, lihaa tai luita.

Ilta pimeni ja puoli kahdeksan aikaan emme nähneet enää liikettä suolla. Sitten kajastuivatkin auton valot ja pian Ari koputti kojun oveen. Keräsimme tavaramme ja lähdimme tietä pitkin kävellen palaamaan talolle. Lumous haihtui ihmisten äänten sorinaan ja auton valoihin.

Karhunkatselumaasto ennen kuin hämärtyi ja ennen eläinten esiinmarssia.

Kirjoittaja: Päivi Ojanen

Monenlaista rohtoa metsästä

Mesikämmenestä metsänemäntään -koulutuksen opiskelijat pääsivät heinäkuisena lauantaina tutustumaan luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin lääkinnässä ja hyvän olon tuottajana. Kouluttajamme kasvitieteilijä ja ympäristökasvattaja Adela Pajunen tutustutti meidät luonnon monipuoliseen apteekkiin Hyrynsalmen Paljakassa sijaitsevan Mustarinda-talon ympäristössä. Talo ja ympäristö sinällään tarjosivat erittäin hienon ja rauhallisen opiskelumilijöön, jossa saimme bonuksena nauttia myös Kauneus-taidenäyttelystä (http://www.mustarinda.fi/node/79).

Kasvilääkinnällä on pitkät perinteet: ennen lääketieteen kehitystä, ne olivat lähes ainoa tapa lääkitä. Tänäänkin vielä noin neljäsosa synteettisistä lääkkeistä on kasviperäisiä. Suomalaisia kansanlääkinnän isiä ovat olleet mm. Elias Lönnrot ja Toivo Rautavaara. Tänä päivänä puhumme mieluummin fytoterapiasta, jolla tarkoitetaan tutkimustietoon ja kansanlääkintään perustuvaa terveyskasvien ulkoista ja sisäistä käyttöä.

Adela Pajunen kertoo ryhmäläisille vadelman terveysvaikutuksista.

Päivän aikana opimme runsaasti mm. kasvien vaikuttavista aineista, yrttien keruusta ja kuivauksesta sekä niiden käytöstä. Testasimme omakohtaisesti monia ympäristössä kasvavia yrttejä: joimme pakurikääpäteetä ja hellimme jalkojamme yrttikylvyllä. Päivän aikana varmasti monelle meistä heräsi kiinnostus opiskella aihetta lisää ja testata rohtoja omakohtaisesti. Niinpä minullakin on nyt lääkekaapissani tuon viikonlopun herättämän kiinnostuksen myötä uutettua mesiangervotinktuuraa ja siankärsämö-öljyä.

Kirjoittaja: Tuula Rajander